Turistina kotikaupungissa

Maistuipas taas vaan vaalekin leipä hyvältä, kun oli viikon mussuttanut pelkkää ruisleipää! Mulla oli tääällä Suomesta vieraita muutaman päivän, ja toki sitä aina pyytää tuomisina ruisleipää. Nyt pyysin pari pakettia tummaa kahvia ja mahdollisimman paljon ruisleipää sekä perunalimpun jouluksi. Viime keväänä vieraat toi viisi pakettia Tummaa presidenttiä, ja viimeisestä paketistä on vielä rääppeet jäljellä. No, sain pari pussia ruisleipää, perunalimpun sekä neljä pakettia kahvia, Fazerin suklaita ja pari pussia salmiakkia yms. Kahvi onneksi säilyy, yhdessä paketissa menee joskus parikin kuukautta, kun yksin juo, enkä ole vielä niin addikti, että tarvisi juoda edes joka päivä.
On aina ihanaa kun Suomesta tulee vieraita. Mun luona on vuosien varralla yöpyneet kaikenlaiset vanhat koulukaverit, joita en oo vuosiin nähnyt, ja aina on yhtä mukavaa höpöttää suomeksi! Vaikka Suomessa asuassa tunsin useinkin olevani ulkopuolinen, niin jotenkin niihin suomalaisiin, jotka matkustaa maailmalla, jotka ovat kiinnostuneita muista maista, kaupungeista ja kulttuureista, on aina ollut helppoa löytää yhteys.  
On myös aina mukavaa, 12 täällä vietetyn vuoden jälkeenkin, toimia turistioppaana. Eri ihmisille koitan aina keksiä erilaista nähtävää, ja siinä usein näkee myös kotikaupunkiaan itse ihan eri vinkkelistä kuin normaalisti.

Tässä muutamia kuvia viime viikon retkiltä.

Winter Wonderlandin kautta muutamille margaritoille ns. paikalliseeni...

 Launtaina Anna Hanski ihastutti ulkosuomalaisia Merimieskirkon järjestämässä joka vuotisessa joulukonsertissa Southwarkin Katedraalissa.

Sunnuntaina ihmeteltiin taidetta Tate Modernissa

 ...ja päivän kruunasi Sunday Roast pubissa, kalkkunalla luonnollisesti näin jouluna

Vierivä Kivi

No niin, jos nyt oikeasti aloittaisin tän blogin ..Jätän silti noi vanhatkin tekstit tonne luettaviksi, ihan samoja fiiliksiä mulla on nytkin, kuin syksyllä 2013. Kaverit suunnittelee maasta muuttoa, ja niin minäkin. Kun tänä keväänä itkin kotiin palatuuta Helsinki- Vantaalla, tajusin, että jokin oli muuttunut. Ensimmäistä kertaa vuosiin olisin mieluummiin jäänyt Suomeen, perheen ja ystävien pariin, kuin palannut Lontooseen. Sitten tuli ero paikalllisesta poikakaverista, eikä Brexit ainakaan auttanut asiaa, ja tajusin, ettei minua pidättele täällä enää mikään.
Täällä Lontoossa on mun elämästä yhteensä vierähtänyt kohta 12 vuotta. Lontoo on siinä ajassa muuttunut, mutta niin olen minäkin. Lontoo on antanut paljon, monta eri koulutusta, kokemusta, rakkautta ja ystävää. Olen saavuttanut ja menettänyt. Lontoo on opettanut itsenäisyyttä, vahvuutta, sisua ja periksiantamattomuutta. Täällä olen noussut takaisin valoon masennuksen syvistä vesistä.
Kaksi kertaa olen tänne muuttanut, molemmilla kerroilla jäädäkseni. Mutta koskaan ei ole elämä niin järjestyt, että olisin kokenut juurtumisen tänne mahdolliseksi. Lontoo on alati liikkuva kaupunki, ja on suoranainen ihme, että minä olen pysynyt samassa asunnossa kohta seitsemän vuotta, sitä ennen minulla on ollut täällä ainakin 10 eri osoitetta. Nykyinen kotini on aina tuntunut väliaikaiselta, kunnes jotain parempaa, pysyvämpää löytyy. En ole asettunut kodiksi, en ole tuottanut tänne muuttolaatikoitani Suomesta. Talon sijainti on loistava ja vuokra siihen nähden halpa. Talo itsessään vaan on ainainen murheenkryyni, milloin katosta on tullut sateet läpi makuuhuoneeseeni, milloin kaasulämmitys on lakannut toimimasta, talvella tietenkin, ja sähkötkin ovat poikki ainakin eteisestä melko säännöllisesti. Tällä hetkellä vanhan talon vanhat sisäkatot kupruilevat ja halkeilevat, eteisessä on tullut jo kasa laastia ja katon kappaleita alas, onneksi henkilövahingoilta vältyttiin ja katto on sittemmin saaatu korjattua. Mutta mihinkäs tästä muuttamaan, ennen kuin oli suunta selvillä. Se on Suomi, ainakin toistaiseksi.

Enpä tiedä, onko minusta aloilleni edes asettumaan, olen vierivä Kivi, ainaisessa muutospaineessa. Minua kiinnostaa ja innostaa monet asiat, vaihtelu virkistää, vaikka usein ensin ahdistaakin, koska toisaalta rakastan rutiineja, verkkaista elämänrytmiä, mietiskelyä ja nautiskelua. Mutta jos sieltä Suomesta tällä kertaa löytyisi kotipesä, joka tuntuisi omalta...

Syksy tulee Lontooseen tuulena...

... ja tuuli tuli Lontooseen viime viikon keskiviikkona. Torstaina tarvitsin jo pitkähihaisen paidan, ja nyt olen ottanut jo syystakin ja huivit käyttöön. Mikä parasta, alkaa olla hattu sää! Laitoin ja kesämekot ylähyllylle ja villahuivit ja -myssyt alemmas. Minulla on ihan suhteeton määrä tumppuja ja villamyssyjä siihen nähden, että Lontoon talvet on yleensä leutoja. Mutta koska myssyt ovat söpöjä ja enemmäkseen äidin tekemiä, yritän pitää niitä läpi talven, kaikkia vuoron perään!
Kotikatuni peittyy vaahteran lehdistä ja pihakoivu muuttuu keltaisesksi kovaa vauhtia. Kun muutin tähän asuntoon, pidin juurikin siitä, että ulkopuolella on koivu. Kuivuista Suomessakin aina seurasin vuodenaikojen vaihtumista.
Asun vanhassa, viktoriaanisessa, talossa ja ikkunat ovat yksinkertaiset, joten asunto on melko vetoinen ja tuulisen ja kostean sään tuntee heti luissa ja ytimessä. Villatakki ja -sukat täytyy laittaa päälle kun tulee sisälle, vaikka ulkona kävellessä pärjää vähemmällä. Näillä hinnoilla ei lämmitystä viitsi pitää päällä ympäri vuorokauden, eikä se kunnolla makuuhuonettani lämmitäkääkään, kun taas keittiöstä tulee ihan sauna, kun se on pienempi huone. Siinä on se hyvä puoli, että pyykit kuivuu siellä nopeasti,
Kissakin on pitkästä aikaa taas sylikissa, mitä hän ei siis ole ollut pariin vuoteen, ja sillon hän mahtui vielä kämmenelle, nyt on kokoa ja painoa vähän enemmän... Mutta ainakin meillä molemmilla on lämmin!
Syksy on mielestäni paras vuodenaika. Rakastan raikasta syysilmaa, sen tuoksua, taivaan tiettyä sineä aurinkoisina päivinä.
Lupaan seuraavalla kerralla pohtia jotain muuta kuin säätä, ehkä!

Terveisiä syksyisestä Lontoosta

Lontoossa on ollut tähän asti lämmin syksy, mitä monet ovat ihmetelleet, jotkut jopa kieltäytyneet huomaasta. Sama ilmiö toistuu joka vuosi. Jos ulkona on lähes 20- astetta lämmintä, minä painelen siellä hattomassa paidassa, oli lokakuu tai ei. Toisin toimivat monet muut: toppatakit karvakauluksineen, saappaat ja kaulahuivit ovat jo katukuvassa vallalla. Päinvastoin täällä käyttäydytään sitten helmikuussa, kun kevätaurinko alkaa lämmittää. Kun tämä suomalainen vielä kulkee talvitamineissa hanskoineen ja kaulahuiveineen, brittitytöt kaivavat kaapeista minimekot ja sandaalit. Tosin, kyllähän täällä usein jo helmikuun puolessa välissä alkavat kevätkukat kukkia, toisin kuin Suomessa. 

Kun säät hellivät, eivät muut asiat niin harmita. Ei sillä, että tällä hetkellä mikään harmittaisi, enemmän mietityttää, elämä. Monet ystäväni, kolmenkympin molemmin puolin, miettivät Lontoosta poismuuttoa. Lontooseen on vaikea juurtua, täällä on niin kallista rakentaa elämää. Itselläkin on käynyt mielessä takaisin Suomeen muutto, mutta sitä jo kerran yrittäneenä en ole enää valmis ottamaan sitä askelta kovinkaan helposti. Olen jo kahdesti todennut, etten voi elää omannäköistäni elämää Suomessa, kahdesti olen sieltä lähtenyt, Lontoon värikkyys, vaihtoehdot, mahdollisuudet ja ihmismassat vetävät puoleensa. Lisäksi, aina tulee mieleen sää. Pimeys, kylmyys, lumi ja jää eivät vaan sovi minulle. Lontoon imasto on enimmäkseen miellyttävä, ei edes niin sateinen kun väitetään, ja sadekin on ihan mukavaa, kunhan ei tule kotiin sisälle. Toisaalta vaakakupissa painavat Suomessa asuvat ystävät ja perhe, nyt sekin, että ketä tänne jää, jos lähimmät ja vanhimmat ystäväni täällä muuttavat pois Englannista vuoden sisällä? 

Elän muutoksen aikaa. Mihin tämä tie vie, jää nähtäväksi.