No niin, jos nyt oikeasti aloittaisin tän blogin ..Jätän silti noi vanhatkin tekstit tonne luettaviksi, ihan samoja fiiliksiä mulla on nytkin, kuin syksyllä 2013. Kaverit suunnittelee maasta muuttoa, ja niin minäkin. Kun tänä keväänä itkin kotiin palatuuta Helsinki- Vantaalla, tajusin, että jokin oli muuttunut. Ensimmäistä kertaa vuosiin olisin mieluummiin jäänyt Suomeen, perheen ja ystävien pariin, kuin palannut Lontooseen. Sitten tuli ero paikalllisesta poikakaverista, eikä Brexit ainakaan auttanut asiaa, ja tajusin, ettei minua pidättele täällä enää mikään.
Täällä Lontoossa on mun elämästä yhteensä vierähtänyt kohta 12 vuotta. Lontoo on siinä ajassa muuttunut, mutta niin olen minäkin. Lontoo on antanut paljon, monta eri koulutusta, kokemusta, rakkautta ja ystävää. Olen saavuttanut ja menettänyt. Lontoo on opettanut itsenäisyyttä, vahvuutta, sisua ja periksiantamattomuutta. Täällä olen noussut takaisin valoon masennuksen syvistä vesistä.
Kaksi kertaa olen tänne muuttanut, molemmilla kerroilla jäädäkseni. Mutta koskaan ei ole elämä niin järjestyt, että olisin kokenut juurtumisen tänne mahdolliseksi. Lontoo on alati liikkuva kaupunki, ja on suoranainen ihme, että minä olen pysynyt samassa asunnossa kohta seitsemän vuotta, sitä ennen minulla on ollut täällä ainakin 10 eri osoitetta. Nykyinen kotini on aina tuntunut väliaikaiselta, kunnes jotain parempaa, pysyvämpää löytyy. En ole asettunut kodiksi, en ole tuottanut tänne muuttolaatikoitani Suomesta. Talon sijainti on loistava ja vuokra siihen nähden halpa. Talo itsessään vaan on ainainen murheenkryyni, milloin katosta on tullut sateet läpi makuuhuoneeseeni, milloin kaasulämmitys on lakannut toimimasta, talvella tietenkin, ja sähkötkin ovat poikki ainakin eteisestä melko säännöllisesti. Tällä hetkellä vanhan talon vanhat sisäkatot kupruilevat ja halkeilevat, eteisessä on tullut jo kasa laastia ja katon kappaleita alas, onneksi henkilövahingoilta vältyttiin ja katto on sittemmin saaatu korjattua. Mutta mihinkäs tästä muuttamaan, ennen kuin oli suunta selvillä. Se on Suomi, ainakin toistaiseksi.
Enpä tiedä, onko minusta aloilleni edes asettumaan, olen vierivä Kivi, ainaisessa muutospaineessa. Minua kiinnostaa ja innostaa monet asiat, vaihtelu virkistää, vaikka usein ensin ahdistaakin, koska toisaalta rakastan rutiineja, verkkaista elämänrytmiä, mietiskelyä ja nautiskelua. Mutta jos sieltä Suomesta tällä kertaa löytyisi kotipesä, joka tuntuisi omalta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti